Olen valmennuksen jälkeen itsevarmempi tekemisessäni! Osaan nyt tehdä hyviä UGC-videoita ja portfoliooni olen tyytyväinen. Valmennuksessa opin, miten kirjoittaa yrityksille eri lähestymistapoja hyödyntäen ja ekan yhteistyön sainkin runsaan kuukauden sisällä aloituksestani. Olen pitchannut ja hakenut yhteistöitä eri alustojen kautta ja saanut niitä jo useampia. Yritykset ovat ottaneet myös suoraan yhteyttä minuun. Osalle yhteistyökumppaneista olen tehnyt montakin videota. Sisällöntuotantoa aion tehdä jatkossakin ja tästä on hyvä jatkaa.
Johanna
Odotukseni eivät olleet korkealla, koska olin osallistunut jo aiemmin UGC-kurssille ja ajattelin, että en voi saada tältä sen enempää. Toisin kuitenkin kävi ja sain apua myös käytännön asioihin ensimmäisten laskutusten kanssa. En luultavasti olisi ilman tätä päässyt koskaan tekemään yhtään oikeaa yhteistyötä. Mutta pääsin ja heti eka yhteistyökumppani jäi pitkäaikaiseksi. Olen oppinut valtavasti uutta! Yllätyksekseni nautin etenkin videoiden editoimisesta. Olen myös oppinut puhumaan suoraan kameralle ja kehittynyt luonnolliseksi voice overeissa. Mutta valmennuksessa oli yksi huono puoli: Sen jälkeen on ollut vaikea löytää samaa tasoa muista valmennuksista, koska se nosti riman niin korkealle 😀
Inka